Haaa!
Tämä tosin ketään ole sen kummemmin haitannut, kun ei ole mitään mainintaa mistään suunnasta tullut?!?
Huomasin nimittäin vasta tänään, että vaikka tekstit siirtyivät vanhasta blogista uuteen, niin kuvat jäivät pois.
Joten kaivelen kuvia ja lisäilen niitä noihin vanhoihin postauksiin pikkuhiljaa.
maanantai 30. maaliskuuta 2015
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Salmiakkitoffeeta
Tästä hyvästä menee kaikki kunnia T:lle!
Alkoi eilen karkkihammasta kolottamaan ja salmiakkia olis pitänyt olla. Mutta!, kun ei kaapeissa ollut mitään!!! Argh!
Hetken tais harmistuksissaan istua olkkarissa nojatuolissa pää painuksissa, kun yht'äkkiä jostain sai mieleensä, että mulla on pullo salmiakkimixeriä kaapissa.
Jep, siitä se ajatus sitten lähti.
Alkuperäsen ohjeen tais kurkkia Hellapoliisin sivuita, pienin muunnoksin. Tässäpä T:n suurinpiirtein ja sinnepäin ohje:
2dl ruokakermaa
n.20g voita (Saatto mennä enemmänkin, mut ei paljoo. Älä laita ainakaan vähempää.)
1dl salmiakkimixeriä
2dl sokeria
Halutessasi lisää keittämisen loppuvaiheessa oman maun mukaan sitruunanmehua, niin saat ihan tajuttoman hyvää sitruunatoffeeta.
Yhdistä aineet paksupohjaiseen kattilaan.
Keitä n. 30min. miedolla lämmöllä. Sekoittele välillä.
Kaada toffee leivinpaperilla vuorattuun astiaan.
Laita pakkaseen jäähtymään, suunnilleen 20 minuutia riittää.
Leikkaa paloiksi ja syö!
Hyvä konsti toffeen valmiuden testaamiseen on vesilasitesti:
Täytä lasi vedellä, älä piripintaan kuitenkaan. Kun tipautat toffeeta lasiin ja kun pystyt nostamaan sen lasinpohjalta ilman että valuu sormien läpi ja pyörittämään vaikka pienen pallon, on toffee valmista.

Browniet
Näissä kävi sellainen pieni aivopieru ja mönkään meno, ku en tajunut laittaa mitään kuorrutetta brownieiden päälle ennen kuin lisäsin vaahtikset. Voin nimittäin todeta, että kun yksi vaahtis päätti lähteä liikenteeseen, niin koko kasa seurasi perässä.
Asiaan siis!
Lapsosen iloksi näitä tuli tehtyä, kun niin kauniisti pyysi.
Ohjeen nappasin jostain päin internetin ihmeellistä maailmaa. Ei ehkä ollut parhain tällä erää, mutta ei sentään nirsoilemaan tarvinut alkaa.
Päälle vielä reippaasti mini vaahtiksia ja töhöllä pieni poltto. Kyllä oli namia.
Näitä jos ja kun tulee uudestaan tehtyä, niin jonkinlainen kuorrutus kyllä pitää muistaa laittaa liimaamaan vaahtokarkit kiinni.

tiistai 24. maaliskuuta 2015
Kakku punaherukkatäytteellä
Pakkasen tyhjennys jatkuu ja mikä ihana tekosyy tehdä kakku. Ah!
Suklainen kakkupohja sai väliinsä punaherukkamoussea kahteen kerrokseen ja yhden valkosuklaisen kerroksen.
Päälle testasin sveitsiläistä marenkia, muuten pääsi kakku nakuna tarjolle.

Kakku oli halkaisijaltaan 18cm ja korkeutta löytyi 10cm. Vuoan korkeus riitti nippanappa.
Täytteiden määrät lyhyesti ja ytimekkäästi:
Punaherukkamousse:
1prk rahkajogurttia
1prk vispikermaa
n. 2,5dl punaherukkaa soseutettuna ja siivilöitynä
sokeria oman maun mukaan.
6 liivatetta
Valkosuklaatäyte:
100 g valkosuklaata
1 prk vispikermaa
½ prk rahjajogurttia
Lisäsin vielä pakkasesta vadelmia tämän täytteen joukkoon.

Punaherukkaa löytyy pakkasesta vielä(kin) riittävästi. Seuraavaksi se on varmaan tehtävä vispipuuroa. Toisaalta aika namilta kuulostaa puanherukkajäätelö.
Jäätelökonekin on hetken ehtinyt keittiökomeron nurkissa lepuutella itseään.
perjantai 13. maaliskuuta 2015
New York Cheesecake
Tämä kakku on leivottu ja syöty aikapäiviä sitten. Kuviakaan ei tullut kakusta otettua kuin yksi, mutta tarviiko sitä aina kuvata edestä ja takaa, ylhäältä ja alhaalta? No ei tarvitse!
Tämä kakku maistui appelsiinille ja kylkiäisiks tein mansikkamelban. Oi hitsit sentään, ku olivat kiva makupari. Makeaa ja raikasta, muttei kumminkaan kirpeää.
Saatiin vielä mahtavaa seuraa kenen kanssa kakku syötiin, niin siinähän jo vallan tyytyväiskesi meinasi ihmisen lapsi alkaa.
No eihän sitä nyt voi postausta yhden kuvan varaan jättää, niin tässäpä laatukuvaa kännykän linssin läpi otettuna.
Siitä on turhan monta vuotta, kun viimeksi oon ompelukoneen eteen istahtanut, joten suokaat anteeksi, jos jälkikin on sen näköistä. ;)
Lippunauha tuli ihan ensimmäisenä surautettua. Näitä kyllä pitää tehdä lisää ja astetta paremmalla toteutuksella.

Lime piirakka
Kaapissa muutama purkki kondensoitua maitoa joissa päiväykset alkoivat lähestyä loppuaan, niin mikäs sen kivempi tapa hyödyntää purkillinen, kuin tehdä Lime piirakkaa.
Pohjan tein käyttäen Digestive-keksejä sekä riisimuroja. Toimi aika kivasti. Tosin mittasuhteita olisi voinut paremmin pohdiskella, kun nyt tuli reunasta aika paksu. Tosin, ei tarvinnut pelätä, että lähtisi sortumaan.
Omatekoista sitruunatahnaa sekoitin kermavaahdon joukkoon, tuli kiva ja raikas purotus. Tuota tahnaa voisi lappaa kyllä suoraan purkista kitusiinsa. On se vaan sen verran hyvää!

Piti vielä kokeilla, että kuinka lautasliina taipuu uuteen uskoon ja sain kuin sainkin rusetin aikaiseksi.
Suloinen, vai mitä?
Pitää ehdottomasti perehtyä paremmin lauatsliinojen taitteluun eri asentoihin, jos sais välillä vaihtelua niihin "perinteisiin" keskeltä kahtia taitteluihin.

Tunnisteet:
juustokakku,
jälkiruoka,
kattaus,
lemoncurd,
lime,
piirakka,
sitruuna
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Sitruunakeksit
Kevättä kohden kun kuljetaan, niin alkaa tekemään mieli sitrushedelmiä käyttää leivonnassa. Ovat niin ihania väreiltään ja raikkaira maultaan.
Näistä kekseistä tuli todella pehmeitä ja melkein suussa sulavia.
Pääsiäisen askartelutkin on jo hyvällä mallilla. Pääsiäisruohon istutus ja pajunoksat ovat oikeastaan ainoat mitä puuttuu. Tässä kuva (pahvisesta) pupubannerista tekovaiheessa, joka jo toki valmiina odottaa, että pääsisi esille.

Ei tarvinnut kahta kertaa kehottaa ketään maistamaan, hyvin tekivät kauppansa. Näitä vietiin eilen viemisinä ja tänään kyläilijä piti huolen, että ei enää jäänyt jäljellä olevia keksejä nurkkiin lojumaan.

Pääsiäisen askartelutkin on jo hyvällä mallilla. Pääsiäisruohon istutus ja pajunoksat ovat oikeastaan ainoat mitä puuttuu. Tässä kuva (pahvisesta) pupubannerista tekovaiheessa, joka jo toki valmiina odottaa, että pääsisi esille.
Muutama pupunen odottaa ompelukonetta, jotta olisi joillekin pieni pääsiäisterhvedys antaa.
Tunnisteet:
Askartelu,
cookies,
jälkiruoka,
keksi,
kevät,
pikkuleipä,
pääsiäinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)