lauantai 31. toukokuuta 2014

Mango-limejuustokakut

Tänään lähti ylioppilasjuhliin 3x mango-limejuustokakku.
Halkaisijoiltaan olivat 24cm ja toiveissa oli, että riittäisivät 60 henkilölle.


Pohjana sitruunakeksiä, täytteenä mango-limemoussea ja kiilteenä kirpakka limemehu. 
Koristeluun käyin marjoja.

Ihan ei mennyt putkeen yhden kakun kanssa, kun kiillettä lähdin valuttelemaan. Meinasi nimittäin karata kaikki kiilteet pöydälle. En ollut saanut reunakalvoa kiristettyä tarpeeksi kakun reunaan kiinni, mutta onneksi avokki riensi paikalle ja otti tilanteen haltuun teippirullan kanssa. 




Kuvat otettu ulkona ja sisällä. Olin kamerani kanssa hieman jälkijunassa ja viimeiset kuvat nappasin, kun noutaja saapui pihaan. 




Okein paljon onnea tuoreelle ylioppilaalle ja toivottavasti kakut maistuivat. :)

maanantai 19. toukokuuta 2014

Raparperimehu

Eilen keitin raparperimehua tekeytymään ja tänään päästiin tätä ihanaa juomaa juomaan. 
Osasikin olla ihanaa, kun istui varjossa ja lasissa omatekoista raparperimehua jääkylmänä.

Melkein helpointa mehuntekoa mitä voi olla. 
On on.

Etiketit askartelin nopeasti paperisista muffinivuoista, paperista ja pitsinarusta.


Lasipurkkiin 2 litraa pilkottuja raparperinvarsia, 1kg sokeria ja 2 litraa keitettyä vettä + reilu teelusikallinen sitruunahappoa. Sekoitetaan ja annetaan tekeytyä vuorokausi huoneenlämmössä, jonka jälkeen siivilöidään pulloihin.






Nautitaan vaikka vedellä laimennettuna jääpalojen kera. Sitruuna kivennäisvesi toimii myöskin kivasti tämän mehun laimentajana.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Täytekakut eläkeläiselle

Minimiehen toinen vaari vei elämänsä viimeisen työpäivän johdosta kaksi kakkua tarjolle työpaikallensa miltei kuukausi takaperin.
Kakkujen sisältö on hieman hakusessa, mutta voisin veikata, että mansikkaa ainakin oli väleissä. 
Ihan perus kakkupohjat, riittosuus piti olla n. 40hlölle. 






Postin logot tein sokerimassasta.







Mangohyydykekakku

Mummini pyysi, että tekisin kakun äitienpäiväksi ja kun kakulla ei ollut väliä, niin vaihtelun vuoksi päädyin tekemään hyydykekkaun. Niitä tulee tehtyä ihan liian harvoin. 
Mango tosiaan maistui tässä kakussa. 
Ollut pienoinen viha-rakkaussuhde mangoon, mutta viime vuosien ajan on alkanut mango maistumaan enemmän ja enemmän. Sekä hyydykekakkuihin tullut laitettua "vaan" appelsiinia, sitruuna ja limeä, joten vaihtelu tosiaan on virkistävää. 










tiistai 6. toukokuuta 2014

Suklaakakku & Hello Kitty-kakku

Pari täytekakkua tuli tehtyä viime viikolla.

Toive tämän kakun kanssa oli, että olisi suklaisen suklainen ja sellainenhan siitä tuli. 
Sisältä, ulkoa, välistä, päältä ja alta kaikki suklaata, pienesti appelsiinia mukana.



Toinen kakku menikin mansikan ja persikan yhdistelmällä, pikku prinsessan syntymäpäiville. Toive kakun koristelusta ei taida jäädä epäselväksi. 
Päällä vaahtokarkin ja mustikan (nauha kakun ympärillä) makuista kaulintamassaa.