Niin se aika rientää.
Olen viimeksi julkaissut 2017 ja tänään kun avasin Bloggerin, niin löytyi luonnos vuodelle 2018. Hups.
Joten olen antanut blogin horrostaa viitisen vuotta. Iso tekijä on itselläni ollut uupumus ja jaksamisen rajoilla eläminen useamman vuoden. Työpäivät ovat olleet henkisesti niin uuvuttavia, että monesti ei jaksa kiinnostaa enää mikään ja viikonloputkaan ei tahdo riittää palautumiselle.
Olen kyllä päivittänyt ihmisten ilmoille kakkuja Facebookissa sekä Instagramissa. Tällä hetkellä tosin ainoastaan Instassa, koska poistin Facebook tilini kokonaan.
Mutta sen verran henkireikä on ollut leivonta sekä puutarhajutut, että täähän on sitä millä saan itseni nollattua duunijutuista.
Porkkanakuppikakut sitruuna-valkosuklaakuorutteella. Resepti löytyy Instagram tililtäni Kakkuillaan |
Tässä ihan muutama viikko sitten tein itselleni uuden Puutarha-aiheisen tilin Instagramiin.
Saan muistiin omat touhotukset, onnistumisista sekä niihin ei niin hohdokkaisiin hetkiin ja epäonnistumisiin.
Ja siitä päästääkin tähän, että nyt kun kaivan itseni ja blogini naftaliinista ja pölläytän pölyt pois, niin yhdistän nämä kaksi asiaa täällä blogin puolelle saman katon alle.
Joten Kakkuillaan feat. Puutarhan_taikaa olkaat hyvät.
Ekaa kertaa kasvatin leikkokukkia. Puutarhan juttuja voi seurailla Puutarhan_taikaa tililtä. |